Riikka

Kissan -ja koiranhoitoa Tampereella

Tampere
10 kertaa suosikkihoitaja
2 toistuvaa asiakasta
Viimeksi varattu eilen
Otettu yhteyttä viimeksi 3 päivää sitten
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
11 h sitten
Viimeksi nähty
<12h
Vastausaika
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Riikka

Moikka!


Mun nimi on Riikka ja olen juuri valmistunut maisteriksi yliopistosta. Haaveena on jossain vaiheessa hankkia oma koira ja kissa, mutta siihen asti mielelläni pidän huolta juuri sun karvakamusta. 🧡


Olen toiminut kissan -ja koiranhoitajana aikaisemmin Rotterdamissa, Alankomaissa.  Nyt olen muuttanut Tampereelle ja olisi mukava jatkaa tätä täällä. Kokemusta eläimistä löytyy minulta pienestä lähtien, perheelläni on aina ollut kissoja ja koira. Olen hyvin eläinrakas ja rakastan viettää aikaa eläinten kanssa. Eläintenhoitajana toiminkin omasta kiinnostuksesta ja rakkaudesta eläimiä kohtaan. 


Voin ulkoiluttaa koiraa tai käydä kotikäynnillä jopa 2 kertaa päivässä. Tällä hetkellä kotikäynnit (kissat ja koirat) ja koirien ulkoilutus onnistuu myös joustavasti viikolla. Voidaan keskustella yhdessä lisää ajankohdista. 


Kotikäynnillä pidän huolta, että eläimellä on ruokaa omistajan ohjeiden mukaan, puhdasta vettä, sekä siisti ympäristö. Tykkään myös silitellä ja leikkiä. Lisäksi siivoan kissan hiekkalaatikon. Pystyn myös antamaan tarvittaessa lääkkeet eläimelle. Voin myös pidempien reissujen aikana huolehtia kasveista. Koirien kotikäynnillä näiden asioiden lisäksi huolehdin tietysti myös ulkoiluttamisesta.


Voin ottaa myös luokseni hoitoon lemmikkisi. Asun Niemenrannassa, jossa läheltä aukeaa todella hyvät ja rauhalliset puistomaiset ulkoilumaastot. Asun 30 neliön yksiössä, jossa lemmikkisi pääsee kaikkiin tiloihin. Kotihoidossa koirasi pääsee lenkille päivässä 4 kertaa tai tarvittaessa useammin, ainakin aamulla, iltapäivällä, illalla ja ennen nukkumaanmenoa. Tykkään lenkkeilystä, joten aktiivisemmat koirat pääsevät varmasti liikkumaan tarpeeksi. Pienemmät ja vanhemmat koirat huomion lyhyimmillä lenkeillä. Tykkään myös leikkiä, sekä muuten viettää aikaa lemmikkisi kanssa! Otan hoitoon vain rokotettuja eläimiä. 


Tapanani on lähettää aina lemmikin kuulumiset joko kuvin tai videoin käynnin yhteydessä! Voidaan myös sopia tapaaminen joko videopuhelun/lemmikin luona käymisen kautta, jotta molemmilla on turvallinen olo hoidon onnistumisesta. 


Terveisin,

Riikka

Hoitajan Riikka palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/

Riikka tarjoaa myös

Koiran koulutusta

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Pieta, 2024-04-16

Riikka on luotettava ja hoiti matkani aikana seniori kissani erittäin hyvin ja sovitulla tavalla.

starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Henriikka, 2024-04-13

Kaikki sujui todella hienosti. Aikataulut pitivät ja koiran kohtaaminen ja käsittely sujui ongelmitta vaikka on arempi koira kyseessä. Kuulumiset tulivat ulkoilutuksen jälkeen kirjallisesti ja kuvana. 6/5!

1
2
3
4
5
6
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Riikka kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset

Hoitajan Riikka koti

Asunto
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupungin puisto

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & hollanti & suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Riikka

Riikka

Kissan -ja koiranhoitoa Tampereella

Tampere
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Riikka

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Riikka